Sekajätteen kuljetusjärjestelmän muutos
Siirtyminen kiinteistön haltijan järjestämästä jätteenkuljetuksesta kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen aiheuttaa joitakin muutoksia jätehuollossa.
Janakkala
Milloin Janakkalan kuljetusjärjestelmä muuttui?
Janakkalan kunnassa siirryttiin 1.11.2020 kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen seka-, kuiva- ja biojätteen osalta. Janakkalan kunta on tehnyt sopimuksen kunnan vastuulle kuuluvan jätteen kuljetuksesta kuntien omistaman Kiertokapula Oy:n kanssa syksyllä 2021.
Nurmijärvi
Milloin Nurmijärven kuljetusjärjestelmä muuttuu?
Kiertokapula Oy aloittaa sekajäteastioiden tyhjennykset Nurmijärvellä 1.3.2023. Tiedotteita aiheesta voi seurata Nurmijärven kunnan ja Kiertokapula Oy:n sivuilla. Sekajätteen lisäksi Kiertokapula Oy aloittaa maaliskuun alussa bio- ja muovipakkausjätteen kuljetuksen Nurmijärvellä.
Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus päättyy sekajätteen osalta, eli asukkaat eivät 1.3.2023 jälkeen enää valitse itse kuljetusyrittäjää, vaan jätteenkuljetus sovitaan Kiertokapula Oy:n kanssa.
Nurmijärven kunta on tehnyt sekajätteen kuljetusjärjestelmäpäätöksen vuonna 2017 ja päättänyt, että kunnan vastuulle kuuluvan sekajätteen kuljetuksista vastaa jatkossa kuntien omistama jäteyhtiö Kiertokapula Oy.
Astioiden tyhjentäminen
Minulla on tyhjennys joka toinen viikko tiistaisin. Pysyykö tyhjennyspäivä samana?
Tyhjennyspäivä voi muuttua, koska tyhjennysreititykset tehdään uudelleen.
Jäteastiani tyhjennetään, kun soitan kuljetusyritykselle. Voiko jatkossakin astian tyhjentää soitosta?
Soitosta tyhjentäminen ei ole jätehuoltomääräysten mukaista. Jätehuoltomääräyksissä määrätään jäteastioiden pisimmistä mahdollisista tyhjennysväleistä. Sallittuihin tyhjennysväleihin ei vaikuta se, kuka jätettä kuljettaa.
Minulla on kesämökki, jota käytetään 1.4.-31.10. Pitääkö mökin jäteastiaa tyhjentää talvellakin?
Vapaa-ajan asunnolle pitää järjestää jätehuolto silloin, kun kiinteistöä käytetään, kuitenkin vähintään kuukauden ajaksi kalenterivuodessa, jos käyttö on vähäistä. Jäteastian tyhjennyksen voi sopia kesäajaksi Kiertokapula Oy:n asiakaspalvelun kanssa.
Hinnat ja laskutus
Paljonko astian tyhjennys maksaa?
Hintaan vaikuttaa jätelaji ja astiakoko. Hinnat kootaan jätetaksaan.
Mikä on laskutusväli?
Kiertokapula Oy:n hallinnoimissa urakoissa yksityishenkilön normaali laskutusväli on kolme kuukautta.
Sopimukset ja liittyminen
Pitääkö jokaisella kiinteistöllä olla oma jäteastia? Miten voin sopia jäteastian tyhjennyksistä?
Jätelaki velvoittaa jokaista kiinteistöä liittymään jätteenkuljetukseen. Liittymisvelvollisuus koskee myös vapaa-ajan asuntoja. Jätehuollon voi järjestää joko omalla tai naapurin kanssa yhteisellä jäteastialla. Jäteastian tyhjennykset tilataan Kiertokapulan asiakaspalvelun tai asiakasnetin kautta.
Päättääkö kunta puolestani nykyisen sopimukseni kuljetusyrityksen kanssa?
Kyseessä on sopimus asiakkaan ja yrityksen välillä, joka on muodostunut, kun asiakas on tilannut jätteenkuljetuksen yrittäjältä. Kunta ei päätä sopimusta, mutta sopimus lakkaa kuljetusjärjestelmän vaihtumisen myötä. Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa jätteen saa kuljettaa vain kunnan lukuun toimiva kuljettaja.
Voinko jatkaa sopimusta nykyisen yrittäjän kanssa?
Vain yritystoiminnan jätteiden osalta kuljetuksia voi jatkaa kuten ennenkin, ellei yritystoiminnan jätettä kerätä kiinteistöltä yhdessä asumisessa syntyvän jätteen kanssa. Asumisessa syntyvä yhdyskuntajäte on jätelain mukaan luovutettava aina kunnan järjestämään kuljetukseen eli Kiertokapula Oy:lle.
Onko minulle 1990-luvulla myönnetty vapautus jätehuoltoon liittymisestä vielä voimassa?
Vapautuksia jätehuoltoon liittymisestä ei enää voida jätelain mukaan myöntää. Vanhat vapautukset ovat päättyneet 10 vuotta sitten. Liittymisvelvoitteeseen ei vaikuta kuljetusjärjestelmän muuttuminen.