Jätelautakunnalle esitetään kunnan järjestämään kuljetukseen siirtymistä lietekuljetuksissa
Jätelautakunta Kolmenkierto teki viime keväänä lieteselvityksen, johon pyydettiin lausuntopalautetta viranomaisilta sekä mielipiteitä kuntalaisilta ja yhteisöiltä.
Viranomaislausuntoja saatiin alueen kunnilta ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaisilta sekä Hämeen, Pirkanmaan ja Uudenmaan ELY-keskuksilta, jotka toimivat kuljetusjärjestelmää valvovina viranomaisina.
Yhteensä saatiin 18 viranomaislausuntoa.
ELY-keskukset torppaavat lisäajan
Kolme kuntaa pyysi lausunnossaan jätelautakuntaa selvittämään, voisiko nykyisen kuljetusjärjestelmän kehittämiseksi saada ELY-keskuksilta lisäaikaa.
Nämä kunnat toivoivat, että muutaman vuoden aikana nykyisiä ongelmia voitaisiin korjata niin, että järjestelmä täyttäisi lain vaatimukset.
Pyyntö välitettiin ELY-keskuksiin, joiden kanta asiaan oli, että selvitys on riittävä ja sen mukaan nykyjärjestelmä ei täytä jätelain edellytyksiä, joten lisäaika ei ole mahdollinen.
”Kaikki kolme alueen ELY-keskusta totesivat, että päätös on tehtävä mahdollisimman pian”, jätehuoltopäällikkö Martta Kantele toteaa.
Asukkaiden mielipiteissä korostui halu säilyttää nykyinen järjestelmä
Asukkaiden ja yhteisöjen mielipiteitä saapui yhteensä 97 kappaletta.
Mielipiteiden mukaan asukkaat haluavat kilpailuttaa lietteiden kuljetuksen itse. Asukkaiden mielestä nykyinen järjestelmä on toimiva, asiakaslähtöinen ja joustava.
Kuljetusjärjestelmää arvioitaessa on tilannetta kuitenkin tarkasteltava koko kunnan tai toimialueen näkökulmasta, ja kuten selvityksen perusteella voitiin todeta, ei nykyinen järjestelmä täytä sille määriteltyjä edellytyksiä.
“Ymmärrämme asukkaiden esiin tuomat huomiot”, Kantele toteaa. “Mutta päätöstä ei voi tehdä jätelain edellytysten vastaisesti.”
Jätelautakunta päättää kuljetuksen järjestämisestä 18.9.
Jätelain mukaan ensisijainen vaihtoehto on kunnan järjestämä kuljetus. Kiinteistön haltijan järjestämästä kuljetuksesta voidaan tehdä päätös vain, jos järjestelmä täyttää jätelain edellytykset. Selvityksen mukaan nykyisessä kuljetusjärjestelmässä lähes puolet lietesäiliöistä on jäänyt tyhjentämättä.
Selvityksestä saadussa palautteessa ei noussut esiin sellaisia seikkoja, jotka muuttaisivat selvityksen johtopäätöksiä. Tämän vuoksi jätelautakunnalle esitetään, että alueen kaikkien kuntien lietekuljetuksissa on siirryttävä kunnan järjestämään kuljetukseen vuoden 2030 aikana.
”Lausuntopalaute on nyt analysoitu ja esitelty lautakunnan jäsenille”, Kantele toteaa. ”Seuraavaksi on päätöksenteon vuoro.”